Taitaja-kilpailun finaali käytiin Tampereella

image description

TEKSTI: SATU HAKALA KUVA: SKILLS FINLAND

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa riitti vilinää ja vilskettä, kun yli neljäsataa nuorta tulevaisuuden osaajaa ja ammattilaista kilpaili ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla 14.-17. toukokuuta. Taitaja2018 puhdistuspalvelun finaalissa kultaa nappasi huippupisteillä sastamalalainen Iida Leppikoski.

Iida Leppikoski suoritti SASKY koulutuskuntayhtymän Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa kolmivuotisen kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon valmistuen kodinhuoltajaksi.

”Jo lapsena unelma-ammattini oli siivooja. Parasta oli, kun sain siivota leikkimökkiäni. Jokin aika sitten löysin yllättäen myös vihon, johon olin keksinyt tarinan siitä, mitä luokkatoverini tekevät isona. Itsestäni olin kirjoittanut, että olen siivooja”, Leppikoski kertoo.

Taitaja-kilpailua voittaja ei tainnut pahemmin jännittää tai ainakaan se ei haitannut kisaa, koska mukaan mahtui nappisuorituksia. Leppikoski sai finaalissa kaiken kaikkiaan 90 pistettä, kun maksimi on sata pistettä.

”Hauskaa, että sain täydet pisteet juuri taukojumpan vetämisestä, vaikka en kauheasti ole taukojumppaihmisiä.”

Leppikoski sai tuomareilta hyvää palautetta varsinkin siitä, että hän perusteli hyvin tekemiään valintojaan kilpailutehtävissä ja omasi paljon teoriatietoa.

Tuleville kisaajille hän antaa hyvän neuvon.

”Kilpailussa oli paljon perusjuttuja, joten kannattaa kuunnella tunneilla, mitä opettaja opettaa. Sillä pärjää jo aika hyvin.”

Voittaja ei aio levätä laakereillaan.

”Valmistumisen jälkeen menen kesäkuun puolivälissä töihin, työpaikka on Sastamalan Ruoka- ja puhtauspalvelut Oy Servi.”

Lopuksi Iida Leppikoski antaa hyvän viestin kaikille puhtausalan ammattilaisille.

”Olkaa ylpeitä alastanne!”

Monipuolisia kilpailutehtäviä

Ammattitaidon SM-kilpailuTaitaja2018 puhdistuspalvelun finaalissa kisasivat Leppikosken lisäksi Kalomoira Karatzidi Keskuspuiston ammattiopistosta, Titti Leikoski Ammattiopisto Spesiasta, Pauliina Oikuri Keskuspuiston ammattiopistosta, Annukka Paulasaari Sedusta ja Nette Tuominen Keskuspuiston ammattiopistosta.

Kilpailutehtävissä arvioitiin ateriapalvelu-, ylläpito- ja perussiivoustaitoja annetussa toimintaympäristössä, siivousvälineiden, -koneiden ja puhdistusaineiden tuotetietoutta sekä ammatin edellyttämää tietoa alasta.

Taitaja-kilpailun pakolliset teemat yrittäjyys, kestävä kehitys, työhyvinvointi ja työturvallisuus huomioitiin myös kilpailutehtävissä, joita oli kaikkiaan kuusi. Tehtäviä olivat välipalan teko ja ylläpitosiivoustehtävä, koneeseen ja sen käyttöön perehtyminen, perussiivoustehtävä konemenetelmällä, siivoustyön suunnittelu palvelukuvauksen mukaan, kehonhuoltotehtävä ja työn perustana oleva tiedonhallintatehtävä.

Kun viimeinen kilpailutehtävä oli ohi, saivat lajivastaava Satu Lind ja varavastaava Sirpa Kuula sekä kilpailijat huokaista helpotuksesta.

”Ajattelin, että minun pitää muka rauhoitella kilpailijoita kisan aikana, mutta eipä tarvinnut rauhoitella ketään. Omasta mielestäni kaikki sujui leppoisasti ja tunnelma on ollut oikein hyvä. Tuomarit olivat alansa ammattilaisia ja hoitivat hyvin tuomaroinnin”, kehuu Lind.

Viimeisen kilpailupäivän päätteeksi kaikki kilpailijat palkittiin vielä ennen virallista palkintojenjakotilaisuutta puhdistuspalvelun elämyksellisellä osastolla, jossa komeili muun muassa tuomareille tehty pyykinpesukone, noin kolme metriä korkea wc-harja ja värikkäitä pyykkimiehiä.

”Nämä hienot lavasteet valmistivat meille Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat”, iloitsee Lind.

Taitaja-kilpailu pidetään ensi vuonna Joensuussa.